28. toukokuuta 2013

ei otsikkoa

J: moi, ehkäpä pienen päivityksen paikka. Oon monesti taas saanu tän tekstikentän auki, kuvat muokattua mutta en sanaakaa tekstiä tähän.
Nytkään tästä ei nyt tuu yhtää mitää. Kirjotan kauheesti kaikkee monen monta riviä ja pyyhin hetken päästä kaiken pois. Tuntuu, ettei oikeen tapahdu mitään mainittemisen arvosta. Pelkästään töitä, pyöräilyä ja viikonloppuna vähä maakuntamatkailua. Siinä kaikki.
3. kesäkuuta mulla olis pääsykokeet, mutta en ajatellu ilmestyä paikalle palauttaan tyhjää paperia. Kaikkien mielestä pitäs mennä kattoon millasta siellä on, mutta mitä turhia. Tulevaisuus näyttää mustalta ja se jos mikä vituttaa. Luulin, että mulla oli tänään positiivinen fiilis, mutta ei näköjään ollukkaa ja puran sen nyt taas vaihteeks tänne.
Kohta lähden joko käveleen tai pyöräileen, en oo saanu sitäkää päätettyä. Oon ollu maalla torstaista asti, on vähä lyhyempi matka töihin. Kuuden työpäivän putkesta tänään alkaa viimenen. Luojan kiitos. Torstaina aamulla kuuteen tekeen inventaaria. Hieno juttu.

collageii 2013-05-28 10.20.39 collagell collagej

Sitten haluaisin vielä mainita asiasta nimeltä kuvien kopioiminen. Kaikkihan te ruudun sillä puolella varmasti tiedätte, että semmonen pelihän ei käy. Toisten kuvien kopioiminen ja toisena henkilönä esiintyminen on rikos josta voidaan rankaista (vai rangaista?? :D). Joten, se kuvien kopiointi loppuu nyt.

I suppose you all know, that copying other people's pictures is illegal. Performing as another person and using copyed pictures in internet is a crime, and you can get serious trouble for that. Copying my pictures stops now, right?

Luoja mikä enkkuväännös, mutta eiköhän siitä tajua pointin :DDDDD

Ja vielä: Uudet Vain Elämää artistit voi jehna, tokasta kaudesta taitaa tulla ihan floppi.

26. toukokuuta 2013

laughing so hard, no noise coming out, so you sit there clapping like a retarded seal

E: Mä en tiedä johtuuko tää nyt tulevasta kesästä vai mistä, kun tuntuu, että viikot hujahtaa ohi ihan salamana ja kokoajan on kauheesti kaikkee tekemistä. En oikein edes muista, mistä oon tänne kertonu ja mitä en oo kerinny kertoon. No, ei mulle kyllä mitään mojovia kerrottavia juttuja oo kerääntynykkään, perus meininkiä vaan. Mutta se on kyllä totta, että nää aurinkoiset ilmat, edessä häämöttävä kesä ja valosat yöt saa vaan mielen paljon virkeemmäks!

collageulkoiliu IMG_1635

Liikunnat on rullaillu normaaliin tapaansa, viimeviikolla takana yks bodypumppi, kolme salitreeniä, yks 18km pyöräily, pari juoksulenkkiä Jaanan pyöräillessä ja muuta pientä ulkoilua. Ulkona on nyt niin paljon kivempi liikkua, ku on keliä. Tosin juoksulenkeillä tulee ihan järkyttävä jano ja hiki, ku lämpöö on se reilut kakskymmentä astetta. Tälläviikolla salitreenit kulki paremmin ku edellisellä ja mulla on ollu paikat kunnolla jumissa niin, että huomaa tehneensä. Se on just kivaa.

IMG_7973ll

Viikonloppu meni rauhallisissa merkeissä. Tosin viikollaki jo istuttiin monena iltana shellin terassilla tai sisällä iltateellä ja hoidettiin meidän pientä missioo. On naurettu ihan kunnolla meidän puuhailuille ja on ollu kyllä jotenki tosi kiva viikko. Perjantaina Anna oli täälä mun seurana yötä, ku mentiin molemmat lauantia-aamuna yhtämatkaa kasiin töihin. Sillon ei siis illalla tehty muuta ku käyty iltateellä Jaanan kans höpöttelemäs ja aikasin unille. Eilen oltiinki liikenteessä vähä myöhempään ja kotiuduin siinä vähä ennen kolmee, mutta eipä ollu sekään mikään kovin hurja lauantai-ilta. Autossa istumista, jätskiä ja kamujen moikkailua. Ihan kiva viikonloppu näinki välillä. Ja silti oli hauskaa.

collageelly IMG_1684

En laittanu täks aamuks herätyskelloo soittaan, koska viikolla tuli valvottua ihan liikaa ja yöunet jäi ihan liian vähäsiks, jonka alko huomaan viikonlopun aikana väkisin kiinni painuvina silminä. No, aattelin, että herään kumminki ilman kelloo ihmisten ajoissa, mutta saan kumminki vähä kuittailtua univelkoja pois, jos en laita kelloo. Aamulla alan sit herään järkyttävään kuumuuteen ja katon kelloo; 15.04, WTF? joo, koko päivä vähä ku ohi. Noo tulipa kerranki kunnon unet, ja akkuja ladattua reilusti. Jossain vaiheessa iltaa lähdettiin Jamin kans moikkaan Jaanaa sen töihin jätskin merkeissä, sit moikkailtiin muita heppuja ja lopuks käytiin Aquaparkissa vähä pomppimassa. Kotimatkalla aattelin et olis ehkä hyvä syödäkki tänään muutaki ku aamupala ja hain porukoilta eilisiä grilliruokia mukaani. Äsken vetelin kesän ekan grillatun kanapihvin ja kasviksia nassuun ja oliki meinaan hyvää. Pitäs varmaan ostaa grilli tänne.

collagekylpylä

Mulla on vielä huomennaki vapaapäivä ja sen ajattelin viettää aikalailla yhtä rennosti. Pitäis käydä porukoilla tulostelemas meidän Mallorcan matkalippuja ja fillaroida sieltä tänne takasin taas se 18 km, sit pitäis varmaan käydä salilla ja yrittää kääntää tää unirytmi taas tulevan työviikon mukaseks. Viikonloppuna olis edessä serkkupojan yo-juhlat ja mekko-ongelmia on ihan liikaa. Ei vielä hajuakaan mitä mun päältäni sillon löytyy.

22. toukokuuta 2013

+15, (Jooh..) suomen kesä (Huh!)

IMG_9702

J: kohta mulla tulee kiire, en oo syöny vielä aamupalaa saati käyny suihkussa.. Pitäs kohta olla jo menossa kohti maaseutua ja sieltä johki turhaaki turhempaan kahen tunnin työjuttuun. Huoh.

collage3

Mitäs mä ny oon viimepäivinä touhunnu? Lauantaina mentiin äitin kans likkojen lenkille, joka oli tänä vuonna ratinan stadionilla. Jotenki se fiilis siellä ei ollu sama ku aiempina vuosina, me vedettiin lenkki ja aika pian sen jälkeen lähdettiin keskustaa kohti. Ei jaksanu jäädä kattoon edes esiintyjiä tänä vuonna.. Kierrettiin parit kaupat ja mukaan ei tarttunu mitään erikoista. Ehkä ens vuonna parempi meininki, vai huononeeko nää tapahtumat vaan vuosi vuodelta?

collagedfdf collage

Eilen käytiin Elliinan kans perinteisellä Jaana polkee Elliina juoksee lenkillä. Illalla Elliina meni vielä salille ja mä aattelin heittää viä pikku iltalenksun. Ja yllätin itteni! Mä juoksin (okei hölkkäsin) meiltä ympyrälle ja jaksoin hölkätä sata metriä enemmän ku ennen! Voittajafiilis!

IMG_9507

En oo nyt tän tyhmän käsivamman takia päässy pumppiin kolmeen viikkoon. Olin lauantain ja sunnuntain vapaalla ja hetken jo luulin käden olevan paremmas kunnos, ku siihen ei särkeny yhtää. Maanantaisen duunipäivän jälkeen onki ollu vähä eri ääni kellossa. Eilinen vapaa ja tää päivä menee jatkuvan säryn kans joka alkaa tuntua jo käsivarressa. Syön tässä parhaillaan sitä buranakuuria myös, mutta ei se oikeen tunnu auttavan. Pelkään jo saavani jonku tenniskyynerpään ja sitte koko käsi lakkaa toimimasta. Fuck no.

Lätkäreissu MM2013

E: Mun pitäis olla jo suihkussa ja menossa nukkuun, koska huomenna on kevyt kaheksan ja puolituntinen työpäivä edessä ja olis kiva olla vähä virkeempi ku viimepäivinä. No, mutta ajattelin silti tulla nopsaan jakaan vähä juttuja Annan ja mun viime viikon tiistaiselta lätkän MM-kisareissulta ja Suomi- Latvia peliltä. Mun järkkäri on vieläki Annalla, mutta ei sielä oliskaan ollu kuvia, muutaku menomatkalta. Joten mennään näillä.  

Lähettiin hyvissä ajoin liikenteeseen tiistaina, joskus kahden aikaan tuolta maaseudulta, koska meillä oli muutama pyssäys hoidettavana matkan varrella. Ensimmäinen etappi, jos tankkausta ei lasketa, oli Lielahden sportiapekassa, josta me ostettiin pelipaidat. Eihän lätkää nyt voi mennä kattoon ilman asianmukasta asustusta! Sit jätskit messiin ja matka jatku. Sit pyssättiin Hyvinkään ABC:lle täyttään masut lasten lihapullat & muusi annoksilla ja heitettiin navigaattori päälle, ettei varmasti eksytä Pasilaan, vaan löydetään Annan serkulle perille ehjinä. Ja löytyhän se paikka, tosin muutaman U-käännöksen jälkeen.

collage

Heitettiin Annan serkun luo kamat, vaihdettiin vaatetusta, kahviteltiin, saatiin vähä matkajuomaa mukaan ja alettiin taivaltaan kohti Hartwall- areenaa. Annan serkku vaimonsa kanssa asuu onneks ihan siinä vieressä, joten matkaa ei ollu paljoo ja oltiin pian jo sielä kisahumussa. Katsomo oli ihan täynnä, se tunnelma oli siistiä ja vaikka peli ei ollukkaan mitään kovin hyvää, Suomi voitti ja olihan se nyt sika siistiä olla sielä! Meidän paikat oli kakkos rivillä, joten nähtiin kaikki ihan vierestä. Näyttiin kerran jopa sielä screenillä, vaikka tosin meidän reaktiot siihen oli vähän odottamattomat; "eikä, me ollaan tuola, shit, iiik". Ei osattu varautua. Mutta ihan loisto reissu jo peliinkin asti, olihan se nyt koettava ihan sielä paikanpäällä, ihan erilaista ku telkkarissa.

collagemm IMG_1584 collage1

Pelin jälkeen me lähdettiin taas vaihtaan vähä vaatetusta, korkattiin punkkupullo ja tutkiskeltiin josko jokin paikka olis auki sopivasti tiistai-yönä. Oltiin ihan poikki ja jo melkein luovutus fiiliksellä, ja melkein meinattiin jäädä vaan nukkuun. Mutta onneks me saatiin itteemme virtaa ja lähdettiin kohti Helsingin yötä. Hypättiin junaan ja päätettiin, että mennään vaan ekaan paikkaan, mikä on auki. No, semmonen paikka tuli aika äkkiä. Katottiin vaan, että hei tuolahan on oikein jonoo, siel on pakko olla jotain menoo. Ja eiku jonoon vaan. Ja olihan se paikka ihan täynnä. Aika kansainvälinen meininki ja hyvää musaa ja paljo kisaväkee. Ilta oli aika huikeen hauska. Me tutustuttiin vähä Saksan maajoukkueen porukkaan ja muutamaan muuhunkin lätkätyypiin ja saatiin puhua englantia koko ilta. Aamu seiskalta me suunnattiin taas junalla takas Pasilaan muiden ihmisten mennessä töihin. Mutta ilta kyllä ylitti kaikki odotukset ja oli ihan huippua.

IMG_1586

Kerittiin vetään semmoset neljän tunnin yöunet, ku piti jo heräillä. Vähän teki tiukkaa päästä ylös ja saada ittensä kuntoon, mutta ei auttanu. Käytiin treffaamassa vielä Annan toista serkkua keskustassa ja tsekattiin Zaran tarjonta, josta ei kyllä löytyny oikein mitään. Sit väsyneinä takas kotimatkalle, asenteella "ihan tyhmää mennä takas kotiin". Tästä reissusta riittää muistoja pitkään.

19. toukokuuta 2013

kuvaussessiot

J&E: hypättiin tänään bemarin selkään ja lähdettiin kohti tuntematonta. Tippiksen siwaa. Aikomuksena ostaa jätskit, palauttaa pullot ja keksiä jotain syötävää. Napattiin myös kamera messiin, jos vaikka napsastais parit kuvat. Ruuaks meille valikoitu kanaa ja salaattia ja kuvauspaikka löyty pukaran perukoilta. Keksittiin paikaks silta, jossa ei ollakkaa vierailtu sen jälkeen ku 15kesäsinä siellä skoottereilla käytiin kuvia ottamas.

Sitte syötiin ruoka, katottiin suomen peli ja käytiin vielä kattomas Annaa ku se pääsi duunista. Jee.

IMG_9558 IMG_9657 collagess IMG_9611 IMG_9652 IMG_9654 IMG_9636 IMG_9633 collagexxx IMG_9617

saturday night fever

J&E: Eilen ei pitäny tehdä mitään spessua, lukuunottamatta parkanon uuden terden tsekkausta. Kuitenkin Anna oli taas meillä ja meillä oli musiikia ja meillä oli alkoholia. Ja meillä oli tiki. Ja terdekin jäi. Ekaa kertaa jouduttiin jonottaan, ei olla varmaan koskaan jouduttu jonottaan tropiikkiin keskellä kaupunkia, nimenomaan siihen tropiikkiin. Jummijammi, siellä oli varmaan +40 astetta. Tommonen mukavan hikisen nihkee ilta. Pihallaki oli niin mukavan lämmin, että oli ihan kiva kävellä kotiin. Juomisellehan on aina syy, eilen se oli suomen häviö (rakkaalle) naapurimaalle.
Jos ette osaa arvata miten ilta päätty, jääköön se arvotukseksi. Meille se on vieläkin arvoitus, nimimerkillä samassa sängyssä, 50 asteisessa kämpässä, nukkuneet Jaana ja Elliina.

collagegg collagezsz

17. toukokuuta 2013

If "plan A" didn't work. The alphabet has 25 more letters. Stay cool!

IMG_1553

E: Hui että oli meinaan huikee MM-kisareissu! Niin huikee, ettei taas arki maistuis millään. Mutta siihen palailen ihan omassa (toivottavasti vähä parempilaatusessa) postauksessa, kunhan saan haettua Annalta kamerani. Nyt vaan taas pikanen päivitys viimepäivien puuhailuihin.

Heräsin eilen ihanan tukkoseen oloon, oon ihan nuhanen, kurkku on kipee ja päätä särkee. Huhheijaa, sekö on nyt sit Helsingin tuliainen. Hyvin mahdollista. Mutta ei auta, mä en tuu kipeeks. Eilen huhkin aamulla silti salilla ja tänään myös töiden jälkeen kävin heittämässä jalkareenin. Ensin vähä epäilin, että ei kannattais, mutta iltaa kohden mun olo koheni sen verran, että aattelin repästä. Kai mä oon huomenna sit oikeesti kipee, mutta ei voi mitään, tän viikon salireenit oli saatava tehtyä.

collagetaassali

Juoksukaan ei oo tälläviikolla onnistunu. Oon heittäny peräti yhden juoksulenkin maanantai-iltana maalla ja sen jälkeen en vaan kirjaimellisesti oo pystyny ottaan askeltakaan juosten. Mun penikat on niin kipeenä, että oikein hirvittää. Niimpä oon yrittäny pitää järjen mukana ja olla tän viikon juoksematta, josko sit ens viikolla vois taas palata rauhallisesti juoksun pariin.

Huomenna vielä työpäivä ja sit kotiin kattoon lätkää ja jänskättään sohvalle kuin Suomen käy! Toivotaan parasta! Ja sit ehkä on myös illasta lähdettävä testaan paikallinen uus terde, ei olla viel keritty avaan meidän terdekautta tänäkesänä ja taitais kyllä olla jo aika!

collagejuoksu

16. toukokuuta 2013

J: viimepäivien menot ja meiningit

collageppplenkkeiltyäki tuli, vaik pyöräily oli kivempaa ja leventääks toi peili vai miks näytän noin levinneeltä :-D  janne pisti mut kuvaileen sen keulimista melkein jarruttomalla uudella (seittemännellä) mopolla. käytin pitkästä aikaa äitin vanhaa takkia. tykkään tosta ihan sikkenä.

  collagemu
mamanpäiväkakkuja oli kahta eri lajia, kotona ja mummulas. mummu oli väsänny myös munkkeja. jekku ja äitin ostamia kukkia pihalla.

  collage
äitienpäiväkukat jotka annettiin äitille. tessu alkaa olla koko ajan vaan vanhempi ja laiskempi. pyörälenkillä ja jotain kukkia joita bongasin pihalla :-D


Haha en jaksanu nähä enempää vaivaa tän tekemisee. Mulla on tänää vapaapäivä kuuden päivän työputken jälkee joten tää päivä koostuu makaamisesta. Huomenna lyhyt iltavuoro ja lauantaina likkojen lenkille äitin kans :--)

12. toukokuuta 2013

jahuu


E: Tulin eilen illalla fillarilla maalle, että oon sit valmiiks täälä aamulla viettämässä äitienpäivää. Tänävuonna meillä ei oo oikein mitään erikoista ohjelmaa, tein äiskälle aamupalan sänkyyn ja siitä äiti ja iskä lähti Tampereelle haudoille ja Eetu töihin. Illalla noilla on äitienpäiväjuhla, joten mä suuntaan takasin Parkanoon kotikoloon ja vahtaan varmaan illan telkkaria. Jopa kakut ja herkut jää tänävuonna välistä herkkulakon takia. On muuten jo 11 kuukautta kohta takana, enään puolitoista kuukautta edessä. Aikamoista. Kyllä se aika vaan nopsaan menee.

collagegh

Mulla on penikat niin kipeenä muutaman viimeviikon juoksulenkeistä, että nyt oon yrittäny pysytellä paripäivää poissa lenkkireiteiltä. Oon nyt pääsääntösesti heittäny viikossa pari noin kympin juoksulenkkiä ja yhden tai kaks lyhyempää lenkkiä. Jalat ei tykkää yhtään ja iltasin mä konkkaan kotona, ja aamulla en meinaa päästä sängystä ylös. Tänään ei oo enään ollu mitään kipua, ja tekis jo hirmusesti mieli lähtee juokseen, mutta ehkä mä maltan vielä pari päivää. Tää on inhottavaa, ku mieli huutaa juokseen, kunto on kohentunu hirveesti, tarmoo riittäis, mutta tyhmät penikat vihottelee. On se vaan niin siistiä, ku kesä tulee ja noi aurinkoiset kelit saa mielen paljon virkeemmäks ja ulkona olo on huisin kivaa.

collage654

Huomenna vielä menis aamu töissä ja sit onkin kauan odotetut pari vapaapäivää ja suunta kohti Helsinkiä ja Suomen peliä. Ihan huippua! Lähetään tiistaina jo hyvissä ajoin ajeleen niin saadaan taittaa matkaa ihan rauhassa, ilman kiirettä ja voidaan pysähdelläkki välillä. Saa nähdä eksytäänkö vielä pelin jälkeen johonki vähän tsekkaan menoa. Muistakaa bongailla meitä telkkarista!

Kävin tiistaina vähä Tampereella pikasesti kiertämässä parit pakolliset kaupat. Joo siis oikeesti menin sinne pääsykokeiden takia, mutta taas kerran liian aikasin luovuttaneena olin sielä ihan turhaan, enkä tienny mitään, kuten arvata saatto. Mun keskittyminen lukemiseen oli viime viikot niin minimaalista, ja ajatukset pyöri ihan muissa maailmoissa, joten eihän mun päähän jääny yhtään mitään. Mä en tiä kuinka mä aina hukkaan ton lukemismotivaation ennenku kerkeen kunnolla alkuunkaan. No, jokatapauksessa Tampereelta mukaan tarttu uudet valkoset conssit, pari neuletta ja sellaset perus tenskut töihin. Niin ja sain vihdoin myös mun uudet juoksulenkkarit. Nyt oon niin materialismionnellisuuden kukkuloilla, että huhheijakkaa, on tää uusien kenkien ostelu aina vaan niin kivaa!

IMG_1524 collageklj

Nyt jatkan rillausbiisin huudattamista ja suuntaan kohta ruokapöytään muitten sekaan, hyvät äitienpäivät!

11. toukokuuta 2013

Phoebe: I may play the fool at times but I'm a little more than just a pretty blonde girl with an ass that won't quit.

IMG_20130507_142255

J: mun työpäivä vähä venähti hirveen kuormamäärän takia. Onneks meitä oli siellä edes hetken aikaa kaks, niin saatiin jotain edes tehtyä! Tänään ois tarkotus vielä vaihtaa työvaatteet mukavempiin ja käydä vähä kyläpylsällä tyttöjen kans.

collagebb

Sain tosiaan sairaslomaa sen kolme päivää, jolloin mun kätönen oli täyslevossa. Eilen oli aika taas palata töihin ja sama jomotus jatku vaan. Sain myös buranakuurin, mutta en oo saanu aikaseks haettua niitä vielä. Muutenkaa se lääkärisetä ei ollu ihan mun mieleen. Eikä sekää tainnu oikeen tykätä musta..

Viikko on muuten menny aikalailla vaan kotona, kavereita nähden ja pyöräillessä. Oli niin kivat ilmat eikä oo tuulikaa juuri käyny, joten pyöräilyki on luistanu aika kivasti. Huomaa miten on kehittyny siitä ekasta pyöräilykerrasta tän kevään aikana, jaksaaa ylämäetki paljo paremmin ja ei hengästy enää niin helposti.

2013-05-08 15 2013-05-10 16

Huominen äitienpäivä menee ihan vaan kotona kakkua syödessä, mummulas kakkua syödessä ja ilta vierähtääki _taas_ töissä. Katotaan kuinka sekasi ihmiset huomenna on, onhan kaikki muut kaupat sentään kiinni..

En oo uskaltanu muuten kertoo tätä kellekkää, mutta oon ehkä ihanihanihan vähä alkanu innostua tossta lätkästä! Töissäki eilinen matsi tuli novalta, ja jostain syystä aina palasin radion luo ku oli hiljanen hetki. Minä, joka ei tykkää jääkiekosta ja jotei se ei edes kiinnosta. Mitä mulle tapahtuu!

2013-05-11 12

7. toukokuuta 2013

moi_moi_moi

collagevbvb

J: moro, asiaa ei sitte oo yhtää mutta tulimpahan tähän kuitenki jotain kirjottaan. Tänään mulla on lääkäri tosta kädestä, katotaan tuleeko saikkua vai mitä tapahtuu.
Tänään on myös vapaapäivä, niinku huomennaki, eli se tietää paljon frendejä ja paljon sohvalla makaamista. On tänään myös vähä jotain spesiaalimpaaki luvassa, haha. Mutta olkoot se salaisuus!
(kuinka paljo muute asteikolla neljästä kymppii ärsyttää ku joku alkaa kertoo jotain ja sit ei kerrokkaa, tiedän. kymmenen.)

collagesdsddsd IMG_9160

Vetelin tossa just aamupalaa nassuun ja vallotin tiskivuoren. Elliina oli jo alottanu sitä eilen tiskaamalla sieltä kaikki puurolautaset :'D Kohta vois suunnata pihalle ja lenkille. Jos menis ihan kävellen, toi tyhmä ranne rasittuu vissiin kävelysauvoistaki.

IMG_9127

Mun piti käydä siel mummulas silloin Jannen kans, mutta ei se ollukkaa kotona. Sen sijaan odotettiin että iskä lähtee kotoo ja alettiin testata paljo manki kulkee. Janne ajo mopolla ja mä ajoin autolla sen perässä :D Voi jummi miltä seki on näyttäny, mä olin ihan jänisousu ja ajattelin vaan että kohta tulee kytät ja Jannen mopokortti siirtyy tai jotain. Oon muutenki ihan nössö nykyään, en uskalla ajaa ees pyörällä ilman käsiä ku pelkään kaatuvani ja rikkovani paikat.

Joo, jos toi pelottaa niin saati rullaluistelu. Päätin jo myydä rullikset pois, en tiedä mikä päähänpistos se oli ostaa ne ku niillä luistelin juuri ja juuri varmaan 5 kilsaa. Niillä varsinki pelkään sitä kaatumista enemmänku mitää, vaikka ois mitkä suojat ja kypärät päässä..

collagedgtdrt

Nyt lenkkikuteet niskaan ja pihalle. Moro!