Perjantaina me oltiin molemmat halukkaina menos ajois tutimaan, mutta kaikki muuttu ku puhelimet tärisi whatsappia Juusolta ja Aleksilta. Ysikakkosten sauna oli koossa ja pojat tuli meille kahville. Illan kulues me päätettiin lähtee pesettään Jaanan autoo ja saatiin Jamiki mukaan autopesuun.
Elliina heitti jossain vaiheessa idean Ikaalisiin kylille lähtemisestä, mutta kukaa ei ottanu sitä oikeen kuuleviin korviinsa. Kunnes me vaan yhtäkkiä löydettiin ittemme ikaalistenrimpsalta Juuso ja Aleksi takakontissa. Perus. Jaanaki opetteli poikien neuvomana linkuttaan ja hyvin meni! Oli aika liposta.
Oltiin ihan semiajois nukkumas ja sit koitti lauantai.
takakonttimatkustaja |
Mare oli pistäny pikkujoulukutsua tuleen viikkoja sitte joten täältä me lähdettiin neljän naisen voimin tampereelle. Siellä meitä odotti kaks muuta tonttua ja paljo alkoholia ja herkkuja. Taas jossain vaiheessa iltaa otettiin taksi alle ja kuultiin jo lihavan leidin laulu. Kovin kutsuva oli laulu. Illan aikana löydettiin joulukuusen koristeita, kavereita ja puolirapee pete.
Elliinan ja Annan jäädes vielä kuluttaan tanssilattiaa, lähti Mare, Kaisa ja Jaana vetään mahat täyteen tuplajuustoo. Ruoka on satakertaa parempaa kun on alkoholia veressä. Päädyttiin kaikki kuitenki samaan bussiin viihdyttään kanssamatkustajia loistavilla jutuilla. Tällä kertaa päästiin marelle oven kautta sisään eikä tarvinnu kiivetä parvekkeelle. Saavutus sinänsä.
Oli kivaa, kiitos.
P.s. Ainiin. Me ollaan tapetoitu, mutta tapetit loppu kesken. Katotaan ny jos ehkä kevääseen mennessä on slummiseinät piilossa.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti