life is about kicking ass, not kissing it

J: Käydessäni äsken lenksulla, mä oikeesti jaksoin juosta! En yhteen mittaan kilometriä enempää, mutta pienissä pätkissä porhalsin eteenpäin tuulen tuivertaessa kutreissa. Se fiilis oli kiva ku mä vaan jaksoin ja jaksoin enemmän ku viime kerralla! Jee!

Mä oon viimeaikoina miettiny, että mikä ihme mut saa vähintään neljä kertaa viikossa kyntään katuja musan pauhatessa nappuloista korvakäytäville. Mikä oli se juttu 12.joulukuuta -11, kun päätin että nyt alkaa lenkkeily eikä sohvaperunoida enempää? Silloin se oli varmasti se, kun seurustelin niin halusin näyttää hyvältä toisen silmissä ja että sekin ois ylpee mun liikuntasuorituksista. Sitte tuli ero ja sinkkuushan se vastaa vetääki lenkille ja jumpalle.
Varmaan jokainen haluaa näyttää kivalta muiden silmissä ja musta tuntuu kivalta ku Elliina mainittee joskus ihmisille että "Jaanan näkee aina lenkillä" :--D Hah.
Eihän tästä mun pelkästä kävelystä varmaan mitään hyötyä oo, mutta mä tykkään siitä ja siitä tulee mulle hyvä fiilis. Nyt kun vielä se juoksukärpänen iskis hampaansa oikeen syvälle mun kankkuun niin jaksaisin juosta miljoona kilometriä. Ainaki.

Mikä mua sit motivoi? Mua motivoi liikkuun ehdottomasti myös vaatteet. Kivat reenipökät ja toppi, uudet lenkkarit, mukava huppari.. On mukavaa näyttää kivalta. Masentaa jo valmiiks syksy sekä talvi; tuulipukuja, pipo, toppavaatteet, pimeys, kylmyys..
Toinen asia on musiikki. Mitä parempaa settiä korvanapeista kajahtaa, sitä enemmän tulee semmonen tietty fiilis, että nyt jumalauta kirmasen tonne seuraavalle lyhtypylväälle ihan täysiä!
Seurassa kaikki on kivempaa. Yksin mua ei saa millää tommosille ohjatuille liikuntatunneille, mutta Elliinan kanssa lähden mielelläni. Yksin en millään viitti kiertää yli tunnin lenkkiä, Elliinan kanssa riipastiin yks päivä 1h 20 min!
Sitten vielä yks jutskeli. Mä motivoidun lenkkeilystä ja liikunnasta myös silloin, kun voin olla ilonen mun aiemmista suorituksista. Siksipä oon siitä joulukuun 12. päivästä asti merkannu ylös mun lyhyimmätki 20min lenkit vihkoon ja 1.1 alkaen HeiaHeia! sivustolle. Sieltä niitä on kiva seurailla ja selailla että mitäs onkaan tullu tehtyä tolloin ja tolloin. (1.1 alkaen kävelykilometrejä on tullu 477!)

Mun suhde liikuntaan oli aika huono koulussa. Ala-asteella ja yläasteella koin liikunnan todellakin pakkopullana. Erityisesti yläasteella. Opettaja oli oikeesti natsi, ja mä oon sitä mieltä edelleen että se todella näytti ja teki selväks ketkä liikuntaryhmässä oli hyviä. Paskaa.
Amiksessa ykkösellä liikunta oli ihan kivaa. Paitsi sitä helvetin ainasta sählyä. Kakkosella ja kolmosella kustiin koko luokan kanssa homma. Ei kukaa tainnu ikinä ottaa liikuntavaatteita tai saapua edes tunneille. Opettaja oli tositosi mukava, mutta ehkä vähä höveli.
Oon aina vihannu joukkuepelejä. Jääpalloo, sählyä, korista, jalkapalloo, ihan kaikkee. En oo uskaltanu mennä tarpeeks mukaan ja mä vaan pelkään että se pallo tulee päälle. Hiihtokin oli koulussa kamalaa, nyt teen sitä ihan mielelläni vapaa-ajalla.

Mulla ei oo tavotteena tiputtaa painoa, vaan ihan vaan kohottaa kuntoo ja saada hyvä mieli. En aio alkaa koskaan tarkkailla mun kaloreita; vaan mä meen sillä mielellä niinku aina ennenki että sitä syödään mistä tykätään.
Välillä on tottakai masispäiviä, jolloin näytän aivan hirveeltä ja oon pelkkä läskikasa (=DDDDD), mikään vaate ei sovi ja haluais tyyliin hajottaa kaikki kämpän peilit. Mut sit seuraava päivä on aina parempi ja kaikki näytänki ihan kivalta ja vaatteetki on kivoja. On se mieli erikoinen.

Ei mulla muuta, tässä mun tän kertanen tarinani teille. Tai oikeestaan ehkä kirjotin tätä enemmän itelleni, on tehny mieli tutkiskella asiaa myös kirjotettuna. (kuulostipa aikuselta). Olipas tässä nyt muutenkin asiaa.

Till the roof comes off, till the lights go out
Till my legs give out, can’t shut my mouth.
Till the smoke clears out - am I high? Perhaps
I'ma rip this shit till my bone collapse.